Menin siis tänään ihan hyvillä mielillä kouluun (olin ollut Livan luona yötä) matikan tunnille. Ensimmäistä kertaa taisin muuten tajuta, mitä matikan tunnilla puhuttiin. Tässä vaiheessa mielialani oli aivan huipussaan. Mutta sitten sain tosi ikävän viestin ja sain älyttömän paniikkikohtauksen.
Lähdin sitten kotiin samoin tein ja itkin kaksi tuntia putkeen. Mutta nyt on taas kaikki hyvin :)
Ainakin oletan näin.
Jotenkin koko homma laukas musta kaiken stressin pois ja nyt olo on taas kepeä kuin lintusella. Päänsärkyä kyllä pikkusen tuntuu sen itku-urakan jäljiltä, mutta oikeesti, ei enää oo niin paha olla. Aivan mahtava olo.
Nyt pitäisi kuitenkin ehkä kertoa, että mitä on taas päässyt tapahtumaan parina viime päivänä! Tosiaan Berliinin reissun jälkeen viikko meni aika lailla nopeaa, sillä kouluumme tuli uusi vaihtari Australiasta! Olin niin innoissani :)! Tavattiin sitten Torstaina A:n, K:n, L:n ja R:n kanssa. Käytiin vähän syömässä suklaata ja döneriä, ja päivä päätettiin jättimäisellä jäätelöannoksella.
Perjantaina kuitenkin lähdin jälleen vaihtariviikonlopun viettoon! Suuntana oli siis Freibergin kansainvälinen kokkailuilta. Lauantaina leivottiin ja syötiin kunnolla ja mentiin vielä lopuksi baariin. Baarissa tunnelma oli aivan loistava, kunnes klo viideltä tajusin, että joku onkin pölliny mun kameran. Eipä paljoo naurattanut. Mutta tutustuinpa yhteen ihan mukavaan mieshenkilöön, joka haluaisi vielä uudestaankin tavata :) Mutta jos nyt lähdetään siitä, että meillä on mukavat yhdeksän vuotta ikäeroa, niin tapaaminen taitaa jäädä ainakin mun osalta väliin :)
Ihanaa kun kohta alkaa loma! En jaksa ollenkaan odottaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti